Sudoku oli Sofia Digitalin tuottama peli. Sudokussa pelaajien tuli täyttää 9×9-ruudukko numeroilla siten, että numerot 1-9 esiintyivät kukin vain kerran jokaisella rivillä ja sarakkeella. Lisäksi ruudukko oli jaettu pienempiin 3×3-ruudukoihin; näihinkin tuli kukin numeroista 1-9 vain kerran. YLE TV2 alkoi lähettää peliä helmikuussa 2006.

Sudokusta oli kaksi versiota, joista toinen otettiin käyttöön huhtikuussa 2007, jolloin peli muuttui laajakuvasuhteeseen, joskin sitä lähetettiin 4:3 -muodossa aina 31. elokuuta 2007 saakka, jonka jälkeisenä päivänä Ylen tv-lähetykset muuttuivat laajakuvasuhteeseen. Pelin ulkoasu oli TV2:n silloisen kanavailmeen mukainen ja samannäköinen kuin Piilosanalla ja Mikämikä-tv:llä. Pelin taustaäänenä kuului YleX:n radiolähetys.

Sudokun ensimmäinen versio vuosilta 2006-2007.

Sudokua pystyi pelin alkamisesta alkaen 20. huhtikuuta 2007 saakka aikana pelaamaan myös Pelikukkaro -palvelun kautta. Tuona aikana peli merkittiin ohjelmatietoihin nimellä Sudoku + Pelikukkaro. Pelikukkaro oli palvelu joka tarjosi mahdollisuuden valvoa TV-pelien SMS-kustannuksia. Soittamalla maksulliseen puhelinnumeroon sai ladata haluamalleen matkapuhelinliittymälle pelioikeuksia. Valitulla liittymällä sai latauksen jälkeen pelata muutamia TV2:n tv-pelejä normaalihintaisilla tekstiviesteillä. Pelikukkaro -palvelu päättyi 20. huhtikuuta 2007.

Sudokun toinen versio vuosilta 2007-2011.

Sudoku lähetettiin viimeisen kerran 18. huhtikuuta 2011. Sudoku oli viimeinen TV2:n lähettämä tv-peli, kesken sen 18.4.2011 klo 4 alkoi Uutisikkuna.