Yleisradio Oy (ruots. Rundradion Ab, lyhyesti Yle) on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö.

Yleisradiolla on ollut olemassa olonsa aikana viisi eri logoa ja 4 eri tunnusta. Logojen nimet ovat Sananjalan kuusi, Renkaat, Tolppa YLE Tolppa sekä Laatuleima. (Lähde: Wikipedia)

195X–19XX

Yleisradion ensimmäisessä tunnuksessa on mustalla taustalla ympyrä jossa on kaksi kuusta, radiomasto, radioaaltoja ja sana RADIO.

Trivia: Logon suunnitteli Ami Hauhio. Logoa kutsutaan nimellä ”Sananjalan kuusi”

Musiikki: Tunnuksen aikana soi ohjelman musiikkia tai se on hiljainen.

Saatavuus: Tunnusta esitettiin Yleisradion dokumenttielokuvissa. Nykyään se on nähtävillä Yle Arkivetissä

1.1.1992–2000

Yleisradion toisessa tunnuksessa ruutuun ilmestyy valkoinen tausta johon ilmestyy erilaisia kuvioita. Tunnuksen lopuksi ruutuun ilmestyy yksi kerrallaan keltainen, punainen, lila, sininen ja vihreä rengas joiden alle tulee teksti YLE. Renkaat kuvastavat Ylen viittä eri ohjelma-aluetta: uutisia, urheilua, musiikkia, viihdettä ja draamaa.

Tunnus otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1992 ja se nähtiin viimeisen kerran televisiossa TV1:ssä vuonna 2000. Tunnusta yleisemmin esitettiin TV2:lla 10. elokuuta 1997 asti.

Trivia: ”Renkaat”-nimisen liikemerkin suunnitteli Herbie Kastemaa vuonna 1990. Merkissä näkyvät eriväriset renkaat kuvastavat uutisia, urheilua, musiikkia, viihdettä ja draamaa.

Variantit:

Musiikki: Tunnuksen aikana soi levoton, mutta lempeästi soiva syntetisaattori- ja ambient tyylinen musiikki.

Saatavuus: Tunnusta esitettiin televisiossa ohjelmaosuuksien aluksi ja lopuksi. Nykyään tunnuksen voi nähdä lukuisissa YouTubeen ladatuissa VHS-nauhoituksissa.

1.1.2001–23.1.2013

Yleisradion kolmannessa tunnuksessa on musta tausta, jolle ilmestyy välähdyksenä harmaa teksti IYLEI joka oli Yleisradion tuonaikainen liikemerkki. Logolla on kiiltävä pinta ja oikeanpuoleisimmassa kirjaimessa näkyy kimallus tunnuksen loppupuolella.

Trivia: Tunnuksessa olevaa logoa kutsutaan nimellä ”Tolppa, YLE, Tolppa”. Logon suunnitteli Markkinointi Viherjuuri.

Variantit:

  • Yleensä tuotantovuosi ilmestyy logon alle, kun valaistus on heijastunut siihen.
  • Vuodesta 2003 laajakuvaversiossa, sekä normaali että tuotantovuodella varustettu, logo on zoomautunut hieman lähemmäs.
  • Vuosina 2010-2012 normaalit ja tuotantovuosilla varustetut tunnukset oli uudelleenluotu. Logon pinta on näissä tunnuksissa sileämpi.
  • Vuonna 2001 Ylen täyttäessä 75-vuotta esitettiin päätunnuksesta poikkeavaa tunnusta joka on muuten samanlainen kuin päätunnus, mutta tunnuksen lopussa soi Yleisradion väliaikamerkki ja logon yläpuolella lukee teksti 75v ja alapuolella -1926-.
  • Vuonna 2008 Meidän vauva -ohjelman kaikkien jaksojen lopuksi esitettiin mustavalkoinen versio tolppatunnuksesta. Myös vuonna 2009 Yle Extrat ohjelman lopuksi näytettiin mustavalkoista tunnusta. Päivitetty tolppatunnus dokumentin HBT-vanhemmat esitettiin seepiaväreissä ja tarkoituksella lisätyillä filmijäljillä.
  • Rajankäyntiä-nimisen dokumenttisarjan aikaisemmissa jaksoissa vuodelta 2009 on mahdollista nähdä tolppatunnus laaja-alaisessa muodossa (Open matte). Tämä on jälkituotannossa tapahtunut virhe, joka on korjattu myöhemmissä jaksoissa.
  • Lauantaiseura-ohjelman lopuksi esitettiin tolppatunnusta jossa musta tausta oli korvattu ohjelman taustakuvalla.
  • Presidentin kanslia-ohjelman lopuksi esitettiin Baroadcasters-tuotantoyhtiön tunnus sekä normaali tolppatunnus takaperin.
  • Useiden Yleisradion kanavan promojen päätteeksi nähdään tolppatunnuksen animaatio sinisellä taustalla. Välähdyksen yhteydessä voidaan nähdä kanavan slogan kuten esim. ”Yksi sana. Tuhat tarinaa.” tai ”Enemmän sisältöä.”
  • DocPoint elokuvafestivaalien promojen päätteeksi nähdään tolppatunnuksen animaatio, jossa heti välähdyksen tapahtuessa lihavoitu teksti ”DocPoint” ja ”Helsingin dokumenttielokuvafestivaali” ilmestyvät logon alapuolelle. Samalla hetkellä ruudun alakohdassa lukee myös normaalisti kirjoitettuna ”7. – 10.2.”

Musiikki: Tunnuksessa soi jyrisevä, syväsävelminen musiikki. Useissa ohjelmissa voi myös näkyä tunnus ohjelman ääniraidan kanssa tai mykkänä.

Saatavuus: Tunnusta esitettiin jokaisen ohjelman jälkeen. Tavallinen tunnus ilman vuosilukua esitettiin ulkomailta hankittujen ohjelmien lopussa sekä myös Yle Tallennemyynnin DVD-julkaisuissa 2000-luvulla, jyrisevällä musiikilla tai ilman.

5.3.2012–2016

Yleisradion neljännessä tunnuksessa on musta tausta, josta ilmestyy teksti ”yle” jonka jälkeen valkoinen tausta ja turkoosi neliö jossa edellämainittu teksti on ilmestyvät. Tunnusta nähtiin ensimmäisen kerran 5. maaliskuuta 2012 ja se poistui hiljalleen käytöstä keväällä 2016, mutta on edelleen käytössä DVD-julkaisuissa.

Musiikki: Tunnuksen aikana kuuluu syntetisaattorilla soitettu neljän nuotin sävel.

Saatavuus: Tunnusta esitettiin ennen jokaista ohjelmaa. Nykyään tunnuksen voi nähdä jälleenmyynti DVD-levyjen toiston alussa, joita on julkaissut Yle Tallennemyynti ja VLMedia Oy.

2020–(nykyinen)

Yleisradion viidennessä tunnuksessa on musta tausta, johon ilmestyy vaaleanpunainen leima jonka väri vaihtuu sivuttaisuunassa syaaniksi. Samalla leiman sisällä liikkuu yläsuuntaan liikkuvia kuvia erilaisista ihmisistä ja tilanteista. Sivuttaissuunassa syaanin väri muuttuu taas vaaleanpunaiseksi ja siitä suoraan valkoiseksi, jolloin läpinäkyvä teksti ”yle” ilmaantuu leiman keskelle. Logo katoaa tämän jälkeen nopeasti mustalta taustalta. Tunnusta nähtiin ensimmäisen kerran helmikuussa 2021.

Variantit:

  • Still-kuva valkoisesta laatuleimasta mustalla taustalla käytettiin vuoden 2020 Karpo-elokuvan alussa.

Musiikki: Edellisen logon sama neljän nuotin sävel orkesterin soittamana.

Saatavuus: Tunnusta nähdään useinmiten pitkien dokumenttielokuvien alussa, joita Yleisradio on tuottanut yhteistyössä Suomen Elokuvasäätiön kanssa.