MTV3 Chat oli yöaikaan, kesäisin myös päiväsaikaan, televisiossa MTV3-kanavalla lähetetty maksullinen chat-ohjelma, johon ihmiset pystyivät lähettämään viestejään. Ohjelma oli Suomen suosituin chat-ohjelma, jossa vieraili paljon julkisuuden henkilöitä. Ohjelmasta on ollut useita eri versioita. Ohjelma alkoi 13. joulukuuta 2000 vastaisena yönä nimellä GSM Yöshow. Sitä uudistettiin moneen otteeseen ja viimeisen kerran 2011. Ohjelma lopetettiin marraskuussa 2013 eli samalla, kun MTV3 ja koko MTV Oy uudistuivat.
Puhuva pää oli ohjelmissa esiintynyt tietokonehahmo, jonka ohjelmassa lausuttaviksi oli mahdollista lähettää tekstiviestejä. Puhuva pää esiintyi ensimmäistä kertaa 13. syyskuuta 2003. Pää puhui aluksi Bitlipsin ja myöhemmin Mikropuheen kehittämällä puhesyntetisaattorilla. Osalta katsojista hahmo sai suuren suosion, ja siksi sen lausuttaviksi lähetettiin paljon viestejä. Toisaalta osaa katsojista suututti, että sen ääneen lausumat viestit vähän väliä keskeyttivät juontajan puheen, ja lisäksi hahmoa käytettiin yhä enemmän asiattomasti. Lopulta sen ääneen lausumat viestit olivat jo melkein pelkästään häiriköintiä, joten hahmon käyttö ohjelmassa lopetettiin vuoden 2007 loppuun mennessä.
Puhuvasta päästä oli käytössä useampi eri versio. Alun perin hahmo näytti tummaihoiselta mieheltä. Kyseinen pää luotiin silloisen Teknillisen korkeakoulun tieteellisessä projektissa, jossa pyrittiin mallintamaan realistinen pää ja kasvot. Heiltä pää myytiin MTV3:lle. Vuonna 2004 perinteisen pään rinnalle luotiin MTV3 Chatin juontajista tehtyjä päitä. Vuonna 2005 pää muuttui valkoihoiseksi ja sille lisättiin kyky osata puhua saksalaisella ja ruotsalaisella aksentilla. Vuoden 2006 aikana Puhuva pää uudistui vielä kerran ja tätä päätä käytettiin hahmon lakkauttamiseen asti. Hahmoon liittyen julkaistiin vuonna 2004 Kädet ilmaan! -niminen musiikkialbumi, joka sisälsi elektronista hip hop-sävytteistä musiikkia.
13.12.2000-2001

Ensimmäinen MTV3 Chat kulki nimellä GSM Yöshow. Ohjelmassa ei vielä ollut juontajaa, mutta sen taustalla soi eräs MTV3:n tuolloisista tunnusmusiikeista, jotka olivat Ile Kallion ja Pekka Witikan tuottamia. Kuuntele kappale tästä. Musiikki soi myös TVTV! Chatissa ja MTV3:n Seuraavaksi-ruuduissa ja ohjelmatiedoissa.
2001

Seuraavan vuoden 2001 aikana juontajista tuli enemmän sääntö kuin poikkeus. Juontajien kuva näkyi aluksi vain pienestä pätkivästä web-kamerakuvasta.
2001-2003

2003-2006



2006

2007-2008


2008-2009


Tämän chat-version taustakuva vaihteli välillä.
2009

2009-2010

Tässä MTV3 Chatissa ei ollut lainkaan juontajia.
2010-2013

MTV3 Chatin juontajat hävisivät ohjelmasta vuoden 2013 alussa ja viimeiset ajat MTV3 Chatissa ei ollut enää juontajia, vaan siinä soi muutama MTV3:n taustamusiikki.