Nykyisin Yle käyttää testikuvaa kansainvälisissä linkeissä yhteyksien tarkistamiseksi. Aiemmin sitä esitettiin Yle Areenassa muutaman minuutin ennen suorien lähetysten alkua. Suorien lähetysten loputtua testikuva jäi kokonaan ruutuun ja sitä sai katsoa ikuisesti, jos sivua ei päivittänyt. Joskus testikuva jäi näkymään livelähetykseen moneksi päiväksi ja yhdessä tapauksessa jopa muutamaksi viikoksi, jolloin sivun päivittäminen ei lopettanut lähetystä.

Vuodesta 2018 alkaen testikuvan sijaan Yle Areenan suorat lähetykset ovat alkaneet Areenan logoanimaatiolla. Yle Areenan testikuvan taustaäänenä oli aluksi Yle Radio Suomi ja vuodesta 2012 alkaen Yle Puhe.

Yle saattaa lähettää testikuvaa myös televisiokanavillaan vikatilanteessa Hetkinen-kuvan sijaan. Kyseisestä testikuvaa lähetettiin Yle TV1:llä joulupäivänä 2012 aamuyöllä, kun normaalisti öisin esitetyssä Uutisikkunassa oli tekninen vika. Alun perin testikuva oli 4:3 -kuvasuhteessa. Noin vuodesta 2012 alkaen käytettiin samannäköistä testikuvaa, mikä YLE Extralla oli, mutta pienin muutoksin.

Nykyinen testikuva

Aiempi testikuva