Kanavalogo on tunnus, joka näkyy pääsääntöisesti televisioruudun vasemmassa tai oikeassa ylänurkassa, mutta joskus myös alanurkassa. Tämän avulla on mahdollista nähdä heti, mitä kanavaa katsoo. Kanavalogot toimivat myös markkinoinnin välineenä, sillä ne tuovat kanavan visuaalisen ilmeen ja nimen esille myös ohjelmien aikana.
Suomessa kanavalogot otettiin käyttöön 1990-luvun alussa, aluksi PTV:llä. Vuonna 1997 kanavalogo tuli käyttöön PTV4:n seuraajalla Nelosella, joka on käyttänyt kanavalogoa koko olemassaolonsa ajan. Vuoden 1998 alussa kanavalogo tuli käyttöön MTV3:lla ja elokuussa myös Ylen kanavilla. Tästä lähtien jokainen suomalainen tv-kanava on käyttänyt kanavalogoa. FST:llä ei ollut kanavalogoa ennen vuotta 2001, jolloin se sai oman kanavansa digitaalisten tv-lähetysten alkaessa. TV1:llä ja TV2:lla ei ollut FST:n osuuksien aikana kanavalogoa, vaan ainoastaan FST:n omalla digitaalisella kanavalla. (Lähde: Wikipedia)
Mainoskatkojen ja täyteohjelmien aikana kanavalogoa ei näy. MTV:n vuosien 1988–1992 kanavalogot eivät olleet jatkuvasti näkyvissä vaan näkyivät ruudussa satunnaisesti.