Striimi

Nostalgia-TV pyörittää myös YouTubessa interaktiivista netti-tv-kanavaa. Tarkoituksena on yksinkertaisesti pitää omaa tv-kanavaa, vaikka alusta on YouTube. Se on toiminut 26.1.2021 alkaen omalla YouTube-kanavallaan, sitä ennen se toimi varsinaisella Nostalgia-TV -kanavalla. Ohjelmat ovat pääosin tv:stä tuttuja. Striimejä pitää itse Nostalgia-TV viikonloppuisin. Juonnettu lähetys alkaa iltaisin klo 18.10 tai 20 välillä. Juonnetut ohjelmat loppuvat myöhään perjantai-iltana hieman keskiyön jälkeen, sunnuntaiöisin klo 1-3 välillä, sekä sunnuntai-iltaisin klo 21. Juontamattomien täyteohjelmien jälkeen lähetys katkaistaan seuraavana aamuna klo 10.

Samalla kanavalla toimivat KTV, QTV ja PTV vastaavat joskus illoista sekä tuuraavat Nostalgia-TV:tä tarvittaessa. Niillä on erilaiset lähetysajat. Usein arkisin ei ole lainkaan lähetyksiä. Ohjelmiin osallistuminen on täysin ilmaista eikä maksa mitään. Osallistumisohjeet näkyvät ruudulla. Tervetuloa!

Striimit pidetään tässä osoitteessa.

Katso striimausajat täältä.


Nostalgia-TV:n ohjelmisto

Nostalgia-TV:n striimejä tulee nykyään viikonloppuisin eli perjantai-, lauantai- ja sunnuntai-iltaisin.

Ajankuvien aika

Ajankuvien aika on täysin televisiota käsittelevä ohjelma. Ohjelma tulee sunnuntaisin klo 18.10 ja kestää aina tunnin.

Pelichat

Pelichatissa pelataan nostalgisia tai vähän uudempia PC- tai PS2-pelejä. Tarkoitus ei ole luoda mitään ennätyksiä vaan pitää hyväntuulisesti hauskaa. Nostis Chatin juontajat ovat yleensä selostamassa pelejä. Katsojat voivat kommentoida pelaamista ja ehdottaa pelattavaa kirjoittamalla viestejä YouTube-striimin chattiin. Ohjelmaa tulee perjantaisin ja lauantaisin parhaimpaan aikaan, ja joskus harvoin myös sunnuntaisin alkuillasta.

Nostis Chat

Nostis Chat on hyvän mielen keskustelupaikka jossa katsojilla on tärkeä rooli. Ohjelmassa on mukana Nostalgia-TV:n Discord-yhteisön jäseniä juontamassa sekä kaikkien tuntema Puhuva Pää, joka lausuu katsojien viestejä ääneen. Juontaminen tapahtuu Discordin Striimin juonto -puhekanavalla. Nostis Chat tulee vakituisesti lauantaisin klo 19.30, sunnuntaiöisin noin keskiyöstä alkaen sekä joskus myös sunnuntai-iltaisin.

Nostisradio

Nostisradio on Nostalgia-TV:n pyörittämä radiokanava. Ohjelmistossa on hyvää ja todella monipuolista kotimaista musiikkia, uutisia maailman tapahtumista sekä musiikkimaailmasta, puheluja, toivebiisejä ja mukavia juttuja.

Rumpunurkkaus

Rumpunurkkauksessa Nostis Juhniable soittelee rumpuja livenä biisien tai livetaltioiden tahdissa. Rumpunurkkaus tulee lauantaisin klo 18.10. Nostiksen käyttämien sähkörumpujen merkki on Roland TD-1K.

Nostis reagoi

Tässä ohjelmassa Nostalgia-TV katsoo usein videoita, häntä kiinnostavista aiheista ja kommentoi niitä. Joskus ohjelmassa esitellään myös tietyn aiheen videoita ja valokuvia. Lisäksi tässä ohjelmassa voidaan tutkia Google Mapsia sekä Street Viewiä.

Iltasatu

Illan viimeisenä ohjelmana kuullaan Google Kääntäjän tarinoita. Iltasatu rauhoittaa varmasti jokaisen katsojan mukavaan uneen. Iltasatu tulee satunnaisesti illan striimin päätteeksi.

Puhuva pupu

Lähetä pupulle luettavaksi viestejä. Joulukuuksi pupumme lähtee ansaitulle lomalleen, jolloin ohjelman korvaa Joulupukin lahjaposti. Ohjelma tulee parillisina viikkona perjantaisin alkuillasta ja parittomina viikkoina sunnuntai-iltaisin.

TV-PELIT:

Nostalgia-TV:n ohjelmistossa on viisi TV-peliä, joita pelataan YouTube-striimin chatissa. Nyt pelit ovat oikeasti pelattavia teknisen harppauksen myötä. TV-pelejä nähdään Nostalgia-TV:llä öisin ja aamuisin muun ohjelmiston päätyttyä. TV-pelit vuorottelevat Uutisikkunan kanssa niin, että TV-pelejä esitetään kaksi yötä viikossa.

Nostalgia-TV:n yhteisön jäsenistä Pyscowicz on koodannut TV-pelit ja vastaa teknisestä toteutuksesta, ja Nostis Juhniable vastaa sisällöstä ja suunnittelusta.

Taitopelit

Taitopeleissä muodostetaan sanoja annettujen ohjeiden mukaan. Pelikierroksen pituus näkyy ruudulla ja kierros loppuu tämän ajan loppuessa tai kun kaikki sanapaikat ovat täynnä. Yhdelle kierrokselle voi lähettää korkeintaan 20 viestiä. Peleinä ovat Sanaseppä, SanaPala ja SanaKuutio. Lisää pelejä tulee talven 2026 aikana.

Taitopeli: Sanaseppä

Sanasepässä muodostetaan ruudulla näkyvistä kirjainpalikoista sana, joka on perusmuodossa (esim. sato, ei sadossa). YouTube-chattiin kirjoitetaan vain yksi sana, muuta tähän viestiin ei tarvitse kirjoittaa.

Jokaista ruudulla olevaa kirjainpalikkaa voi käyttää vain kerran per sana. Yhdyssanat käyvät. Erisnimet, esim. Pekka, eivät käy, ellei niillä ole toinen merkitys kuten esim. Satu.

Sanasepässä pisteitä saa enemmän pidemmistä sanoista (max. 7 kirjainta pitkä) ja sanoista, jotka tulevat ruudukkoon. Sanasepässä saa 50-300 pistettä per sana.

Taitopeli: SanaPala

SanaPalassa keksitään sanoja, joiden osana on ruudulla näkyvä sanan pala (kirjainten järjestystä ei voi muuttaa). YouTube-chattiin laitetaan vain yksi sana, muuta tähän viestiin ei tarvitse kirjoittaa.

SanaPalassa yhdyssanat käyvät. Erisnimet, esim. Pekka, eivät käy, ellei niillä ole toinen merkitys kuten esim. Satu.

SanaPalassa saa pisteitä sananpalan sijainnin ja pituuden mukaan. Sananpala tuo eniten pisteitä sanan keskeltä ja vähiten sanan alussa. Pitkästä sanasta saa enemmän pisteitä kuin lyhyestä. Yhdestä sanasta voi saada yhteensä 130-300 pistettä.

Taitopeli: SanaKuutio

SanaKuutiossa muodostetaan sanoja kuutioasetelmassa olevista kirjaimista siten, että valitaan yksi kirjain ja edetään seuraavaan kirjaimeen joko pystyyn tai vinoon. Samassa kirjaimessa saa käydä useamman kerran. YouTube-chattiin laitetaan vain yksi sana, muuta tähän viestiin ei tarvitse kirjoittaa.

SanaKuutiossa yhdyssanat käyvät. Erisnimet, esim. Pekka, eivät käy, ellei niillä ole toinen merkitys kuten esim. Satu.

SanaKuutiossa saa pisteitä sanan pituuden mukaan. Pitkästä sanasta saa enemmän pisteitä kuin lyhyestä. Yhdestä sanasta voi saada yhteensä 150-450 pistettä.

Sudoku

Sudoku-pelissä pelaajien tulee täyttää 9×9-ruudukko numeroilla siten, että numerot 1-9 esiintyvät kukin vain kerran kullakin rivillä ja sarakkeella. Lisäksi ruudukko on jaettu pienempiin 3×3-ruudukoihin; näihinkin tulee kukin numeroista 1-9 vain kerran. Vastaukset lähetetään YouTube-striimin chattiin. Viestit ovat muotoa KOORDINAATTI NUMERO. Esimerkiksi viestissä A1 5, A1 on ruudukon koordinaatti ja 5 siihen tuleva numero.

Piilosana

Piilosana on peli, joka vaatii yleistietoa ja hahmotuskykyä. Pelissä esitetään kysymyksiä, joihin vastataan lähettämällä oikea vastaus YouTube-striimin chattiin. Oikea vastaus löytyy myös piilosanaristikosta. Ristikossa on oikean vastauksen lisäksi muitakin sanoja. Täydet pisteet saa vain, jos vastaa oikein esitettyyn kysymykseen.

Mikämikä-TV

MikäMikä-TV on interaktiivinen tietovisa, johon osallistutaan YouTube-striimin chatissa. Pelissä esitetään kysymyksiä ja kuhunkin kysymykseen neljä vastausvaihtoehtoa. Katsojilla on minuutti aikaa vastata kysymykseen, jonka jälkeen oikea vastaus kerrotaan, ja seuraava kysymys ilmestyy ruudulle. Pelissä vastataan ruudulla esitettyyn kysymykseen lähettämällä oikean vastausvaihtoehdon kirjain YouTube-striimin chattiin. Viestit lähetetään muodossa vastausvaihtoehto, esimerkiksi A.

Tellus-tietovisa

Tellus-tietovisaan osallistuminen tapahtuu YouTube-striimin chatissa. Vastaamalla nopeasti saat enemmän pisteitä. Osallistu peliin lähettämällä vastausvaihtoehdon edessä oleva kirjain YouTube-striimin chattiin. Pistesaldosi tallentuu järjestelmään. Keräämällä tarpeeksi pisteitä nouset uudelle tietotasolle. Pelissä on seitsemän tietotasoa joita kuvaavat nimimerkin yhteydessä olevat lamput.

Uutisikkuna

Uutisikkunasta voi lukea päivän tärkeimmät uutiset, urheilutulokset ja tuoreen säätiedotuksen. Uutisikkunaa lähetetään parittomina viikkoina lauantain vastaisina öinä sekä parillisina viikkoina joko sunnuntain tai maanantain vastaisina öinä.

Testikuva

Testikuvan avulla striimin katsoja voi säätää tietokoneen, älylaitteen tai television kuvan värikylläisyyden, valoisuuden ja kontrastin mieleisekseen. Testikuvan tehtävänä on myös näkyä muutaman minuutin striimiä käynnistäessä, jolloin testataan yhteyksien toimivuus. Testikuvaa saatetaan myös käyttää vikatilanteessa Hetkinen-kuvan sijaan.


PTV:n ohjelmisto

PTV on Pyscowiczin omistama ja pyörittämä kanava.

PeliPysco

PeliPyscossa Pyscowicz pelaa mieleisiään pelejä.

PTV Chat

PTV Chat on juonnettu chat-ohjelma, jonka juontajat ovat usein samoja kuin Nostalgia-TV:n Nostis Chatissa tai Pelichatissa. PTV Chattiin voi lähettää viestejä eri eläinten, normaalisti ketun puhuttavaksi. Kaikkiaan eläimiä on ampiainen, karhu, kettu, muurahainen, norppa, piisami, poro ja pöllö. Hyvällä tuurilla ne käyvät esiintymässä.

Make & Mirkku -show

Juonna Maken ja Mirkun talkshow’ta. Ohjelma antaa ohjat katsojille: he voivat päättää, mistä juontajat puhuvat ja milloin he sen sanovat. Kyseessä on täysin anarkistinen ja kaoottinen vapaus, jota ohjaavat oikeat lähetyksen katsojat. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, milloin tahansa. Make puhuu komennolla M, esimerkiksi M Moi kaikki!. Mirkku puhuu komennolla N, esimerkiksi N Moi moi!. Juontajilla on myös erikoistoiminnot, jotka ovat: Maken toiminnot: T1 – Vitsin kertominen, T2 – Esiintyminen lavan edessä, T3 – Esiintyminen pöydällä, T4 – Sekoamiskohtaus. Mirkun toiminnot: T1 – Vitsin kertominen, T2 – Esitys lavan edessä, T3 – Lentosuukko, T4 – Itkeminen. Joulukuuksi Make ja Mirkku lähtevät lomalle, jolloin ohjelman korvaa Puhuva Joulupukki. Ohjelma tulee parittomina viikkona perjantaisin alkuillasta ja parillisina viikkoina sunnuntai-iltaisin.

TV-pelit:

Drop 3

Drop 3 on interaktiivinen moninpeli, jossa pelaajat yrittävät muodostaa ruudulle rivejä, joissa on kolme identtistä hedelmää. Hedelmien järjestystä ruudukossa voi muuttaa lähettämällä viestejä striimin chattiin. Pelaajat saavat pisteitä jokaisesta kolmesta peräkkäisestä hedelmästä. Drop 3 -pelin grafiikat on tehnyt Ritsu Tainaka.

Sudoku

Sudoku-pelissä pelaajien tulee täyttää 9×9-ruudukko numeroilla siten, että numerot 1-9 esiintyvät kukin vain kerran kullakin rivillä ja sarakkeella. Lisäksi ruudukko on jaettu pienempiin 3×3-ruudukoihin; näihinkin tulee kukin numeroista 1-9 vain kerran. Vastaukset lähetetään YouTube-striimin chattiin. Viestit ovat muotoa NUMERO KOORDINAATTI. Esimerkiksi viestissä 2B 5, 2B on ruudukon koordinaatti ja 5 siihen tuleva numero.

PTV-Visa

PTV-Visa on interaktiivinen tietovisa, johon osallistutaan YouTube-striimin chatissa.

Kysymykset etenevät viiden kysymyksen jaksossa, joka alkaa kun pelaajaa vastaa ensimmäiseen kysymykseensä. Jos vastaa oikein, saa nopeudesta riippuen tietyn määrän pisteitä. Jos kesken viiden sarjan vastaa väärin kysymykseen, vähenee pistesaalis kymmenellä pisteellä per kysymys.

Tämän lisäksi tietämällä oikean vastauksen 15 sekunnin sisällä kysymyksen alkamisesta saa kasvatettua bonuskerrointa yhdellä. Kysymyksestä saatavat pisteet kerrotaan bonuskertoimella, mikäli kysymykseen on vastattu oikein 15 ensimmäisen sekunnin aikana. Esimerkiksi tiedettyään viidenteen kysymykseen oikean vastauksen 15 sekunnin sisällä, saa pelaaja sen kysymyksen pisteet viisinkertaisena. Väärä vastaus tiputtaa bonuskertoimen aina takaisin yhteen.

Testikuva

Myös PTV lähettää testikuvaa kuten muutkin.


KTVn logo

KTV on netissä toimiva tv-kanava joka kuuluu nostalgia-tv.fi yhteisöön. KTV näyttää Maanantaina, Tiistaina ja Keskiviikkona klo 17.00 lähtien ohjelmaa esim. public domain elokuvia,täyteohjelmaa,radiota ja tavallisia ohjelmia.

-AJANKOHTAISOHJELMAT-


Paikallisuutiset

KTVChat

Uutisikkuna

KTVChat on juonnettu chat-ohjelma, jonka juontajat ovat usein samoja kuin Nostalgia-TV:n.

-TV PELIT-


Drop 3

Drop 3 on interaktiivinen moninpeli, jossa pelaajat yrittävät muodostaa ruudulle rivejä, joissa on kolme identtistä hedelmää. Hedelmien järjestystä ruudukossa voi muuttaa lähettämällä viestejä striimin chattiin. Pelaajat saavat pisteitä jokaisesta kolmesta peräkkäisestä hedelmästä. Drop 3 -pelin grafiikat on tehnyt Ritsu Tainaka.

Word Puzzle

Word Puzzle on sanapeli, jossa tavoitteena on löytää piilotettuja sanoja ristikosta. Mitä pidemmän sanan pelaaja löytää, sitä enemmän pisteitä hän saa.

-SARJAT-


Konsoleiden Historiaa

Käyttöjärjestelmien Historiaa

-ELOKUVAT-


Elokuva: Abraham Lincoln.

Tämä elokuva kertoo Yhdysvaltain presidentin elämästä ja maan sisällissodasta)

Elokuva: Suuri Flamarion

Osana viihdetoimintaa kaunis mutta häikäilemätön naisartisti manipuloi kaikkia elämänsä miehiä saavuttaakseen tavoitteensa.

-INTERAKTIIVISET SOVELLUKSET-


KTV Teksti-TV

KTV Teksti-TV on interaktiivinen sovellus joista löytää ajankohtaista tietoa ja voi pelata pelejä. Tämä palvelu voidaan verrata Supertekstitelevisioon. Tämä sovellus ei ole vielä julkaistu.

Testikuva


QTV:n ohjelmisto

QTV on Elektryl Expoebelinin oma striimi-tv-kanava, joka aloitti lähetyksensä 27.12. QTV – Elektrylillä on näytettävää.

QTV Chat

QTV Chat on juonnettu keskusteluohjelma, jossa juontajat juttelevat monista asioista. Katsojat voivat osallistua YouTube -chatin kautta. Keskustelun ilmapiiri pidetään aina asiallisena, eikä henkilökohtaisuuksiin tai poliittiseksi saa liikaa mennä. Siellä on tarkoitus löytää juttuseuraa.
Vastaavanlaisia ohjelmia ovat Nostis Chat Nostalgia-TV:llä, KTV Chat KTV:llä ja PTV Chat PTV:llä.

PeliQ

PeliQ:ssa Elektryl pelaa pääosin vanhoja pc-pelejä, joita sitten juontajat ja katsojat voivat kommentoida ja osallistua siten pelin kulkuun.

Elektrylin kattaus

Elektrylin kattauksessa sukelletaan suomalaisen television ihmeelliseen maailmaan katsomalla tv-rippauksia, jotka ovat Elektrylin omia ja muiden tv-rippaajien materiaaleja.

Lauluilta

Elektryl laulaa ja soittaa servuaiheisia kappaleita, jotka ovat parodioita oikeista kappaleista.

QTV Uutiset

QTV Uutiset toimittaa uutisia sinulle varhaisesta aamusta alkaen aina klo 22.00 asti. Ensimmäiset lähetykset nähdään QTV:n aamu-tv:ssä puolen tunnin välein aina klo 9.00-12.00 Uutisia tulee aina tasatunnein klo 15.00 asti. Iltaisin, kun QTV lähettää ohjelmaa, uutiset tulevat klo 18.00, päälähetys 20.00 ja illan viimeinen lähetys tulee klo 22.00.

Kattava sääennuste näytetään Aamu-tv:ssä, joka sisältää myös paikkakuntakohtaiset sääennusteet, kelikamerakuvia ja muun maailman sään. Toinen laaja sääennuste tulee klo 18.00 ja 20.00 uutisten jälkeen.

QTV Nachrichten

Die Nachrichten auf Deutsch. QTV:n saksankieliset uutiset tulevat Aamu-tv:ssä klo 10.10 ja 12.05 suomenkielisten uutisten jälkeen. Wir sehen uns morgen früh!

QTV News

News from around the world in English. The QTV News at 12:10 PM in QTV’s morning tv. Englanninkieliset uutiset klo 12.10 Aamu-tv:ssä.

QTV:n aamu-tv

Hyvää huomenta! QTV herättää sinut aamuyhdeksältä arkiaamuisin katsomaan päivän tärkeimpiä uutisia, puheenaiheita ja aamun säätietoja. Aamun vakio-osuuksiin kuuluvat myös mm. vanhojen tietokonepelien pelaamiseen keskittyvä Aamun peli (tiistaisin klo 10 uutisten, sään ja saksankielisten uutisten jälkeen), TV-arkisto, jossa näytetään vanhoja rippauksia (joka arkipäivä klo 11.30 uutisten ja sään jälkeen), Musiikkikulma, jossa usein Elektryl soittaa itse säveltämänsä kappaleen ja ruotii sitä (maanantaisin klo 11 uutisten ja sään jälkeen) ja Kuntotalkoot, jossa kaikki ohjelman katsojat saavat osallistua aamujumppaan (joka arkipäivä heti ensimmäisten uutisten ja sään jälkeen).

FusionX

FusionX on moninpelinä pelattava pulmapeli. Pelaajat poistavat esineitä laudalta muodostaakseen rivejä, joissa on neljä samanlaista esinettä.

Word Puzzle

Word Puzzle on sanapeli, jossa tavoitteena on löytää piilotettuja sanoja ristikosta. Mitä pidemmän sanan pelaaja löytää, sitä enemmän pisteitä hän saa.